Tänään oli se alkion siirto. Ihan hyvillä mielin mentiin. Muutama muukin oli samassa toimenpiteessä täältä "meiltä päin". Kolme siirtoa odottavaa oli yhtäaikaa lepohuoneessa. Meidän vuoro oli viimeisenä. Jostain syystä mulle tuli odotellessa kumma tunne. Sanoinkin Hannulle siinä että musta tuntuu että niillä on meille jotain ikävää kerrottavaa. Miten sitä ihminen voi vaistota jotain tuollaista. Arveluni nimittäin osui oikeaan. Munasolujahan saatiin kerättyä yhdeksän. Valitettavasti vain kaksi oli hedelmöitynyt. Nekään eivät olleet ihan priimaa joten molemmat siirrettiin. Eivät olisi kestäneet pakastusta. Toinen oli jakautunut kolmeen ja "pisteitä" sille oli annettu 2,5. Toinen taasen oli nelisoluinen ja pisteyteytys 2. Nuo pisteet tarkoittaa suomeksi sitä että miltä ne näyttää laboratoriossa. Hyvä piste määrä olisi kuulemma 3-3,5. Että semmosta..Kysyin lääkäriltä syytä munasolujen huonoon hedelmöitymiseen. Tässä vaiheessa kuulemma oletetaan että siittiöissä on se ongelma. Eivät raasut ole jaksaneet porautua munasolun seinämän läpi. En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Tavallaan on onni että edes jotain saatiin siirrettyä. Pettymys kuitenkin. Jos raskaus ei nyt alakkaan niin joutuu käymään läpi uudestaan piikitykset ja keräykset. Laboratoriossa oltiin oltu sitä mieltä että seuraavalla kerralla parempi vaihtoehto olisi icsi. Siinä edetään kai muten samoin kun ivf hoidossakin. Poikkeavuus on siinä että valitut siittiöt laitetaan munasolujen sisään...

Nyt ei voida muuta kuin odottaa...