Ajatelin että kai tästäkin aiheesta pitää jotakin sanoa. Oikeastaan en kyllä halua ajatella koko asiaa mutta nyt se taas rupesi jylläämään mielessä kun selailin muiden lapsettomien blogeja. Virhe!

Olen alkanut ihmetellä että kuinka jaksoin ja kestin sen kaiken rumban mitä siihen ivf-hoitoon liittyi viime keväänä. Jotenkin sitä vaan meni eteenpäin ja kesti sen stressin. Ihan kuin olisi ollut jossakin sumussa. Näin jälkeen päin ajatellen sitä ei jotenkin voi käsittää. Silloin kun se tilanne oli päällä niin sitä ei tajunnutkaan että kuinka suuria myrskyjä vastaan sitä taisteli. Jotkut kyseli siitä että miltä tuntuu ja onko se raskasta jne. Ei siihen oikein osannut sanoa mitään. Enkä kyllä kokenutkaan mitään hirvittäviä kauhukokemuksia punktiosta yms. Vai onko tässä nyt käynyt niin että aika on joltain osin "kullannut muistot". Ainoa negatiivinen asiahan tietysti oli se että pientä ihmiselämää ei syntynytkään. Lähetin vasta pari kuukautta sitten takaisin ne paperit sairaalalle joista tehdään kai jotain tilastoa. Eihän siihen tullut kuin rasti kohtaan "raskaus ei alkanut". Mielellään olisin kirjoitellut siihen tiedot pienestä enkelistä, joka syntyi silloin ja silloin ja painoa sekä pituutta oli sen ja sen verran. Ehkä se onni odottaa jossain. Me ei vaan vielä tiedetä että se on jonkun nurkan takana. Tai sitten se meidän onni onkin jotain ihan muuta. Sehän voi olla vapautta siitä rintaa repivästä rakkaudesta pientä ihmistä kohtaan. Vapautta olla vapaa ja elää itselleen. Itsekästä? Kuinka se voisi olla itsekästä jos sitä ei ole itse valinnut?

Adoptio? Ei vielä. Luulen että sitä en vielä jaksaisi. Se on jotenkin pelottava ajatus. Pelottavaa ajatella että täytyisi avata koko oma elämä jollekkin täysin ventovieraalle ihmiselle ja antaa hänen päättää ansaitsemmeko tulla vanhemmiksi vai emme. Pelko siitä että ei olisikaan riittävän hyvä.

Elämälle on pakko löytää jokin muu tarkoitus. Etsin uutta suuntaa. Aion hakea opiskelemaan jälleen. Olen alkanut haaveilla yrittäjyydestä ja käsityönopettajan ammatista. Elämä on nyt ihanaa kun teen juuri niin kuin itse tahdon enkä ajattele mitä muut ajattelee. Voisin hakea suoraan ammattikorkeakouluun mutta en halua. Haluan aloittaa ihan alusta, koska kunnon perustalle on hyvä rakentaa. Aluksi tähtäimessä siis artesaanin ammattitutkinto. Toivottavasti saan opiskelupaikan..